Aimo Känkäsen kausi (1973–1990)
Aimo Johannes Känkänen (1922–2016) oli suomalainen urkuri, säveltäjä ja Lahden Urkuviikon perustaja. Hänet muistetaan erityisesti siitä, kuinka hän nosti urkumusiikin suuren yleisön saataville ja tietoisuuteen, ja loi Lahden Urkuviikosta kansainvälisen tason musiikkitapahtuman. Känkänen sai tunnustusta elämäntyöstään, ja vuonna 1990 Lahden kaupunginhallitus myönsi hänelle Lahti-mitalin.
Kanttori-urkuri Aimo Känkänen oli pitkään haaveillut kansainvälisestä urkukonsertista, jonka avulla urkumusiikkia voitaisiin tuoda laajemmin ihmisten tietoisuuteen. Hänen suuri unelmansa toteutui 13. elokuuta 1973, kun brittiurkuri James Dalton soitti Keski-Lahden kirkossa ensimmäisen Lahden Kansainvälisen Urkuviikon konsertin. Tämä hetki oli alku Känkäsen vuosikymmenen kestäneelle panostukselle, joka teki Lahden Urkuviikosta kansainvälisesti tunnetun musiikkitapahtuman.
Lahden Urkukesä kasvaa Kansainväliseksi Urkuviikoksi
Aimo Känkänen oli alkanut järjestää omia iltakonserttejaan Lahdessa jo 1960-luvun lopulla. Hän piti ilmaisia iltakonsertteja, jotka houkuttelivat paikalle vuonna 1971 parisataa kuulijaa. Seuraavana vuonna yleisömäärä nousi jo noin kolmeen tuhanteen. Vuonna 1973 Lahden Urkukesä järjestettiin viidennen kerran entistä laajempana ja uudella nimellä, Lahden kansainvälinen urkuviikko. Känkänen oli tehnyt unelmastaan totta: viikolle oli saatu esiintyjäksi niin kotimaisia kuin kansainvälisiä huippu-urkureita, seminaareja, luentoja sekä näyttelyitä. Tapahtumassa kuultiin 19 urkukonserttia ja lukuisia lyhyempiä urkutuokioita.
Yhdistyksillä leveämmät hartiat
Vuoden 1974 tammikuussa perustettiin yhdistys Lahden Kansainvälinen Urkuviikko ry. Yhdistyksen tarkoitus oli muun muassa järjestää Lahden Kansainvälinen Urkuviikko Lahdessa ja ympäristökunnissa vuosittain. Tavoitteena oli myös edistää ja kehittää urkutaidetta ja saada mahdollisimman laajat piirit kiinnostumaan urkutaiteesta. Yhdistys järjesti myös urkutaiteen koulutuksia, seminaareja ja urkukilpailuja.
1978 Urkuviikko hyväksyttiin Finland Festivals -yhdistykseen, ja Känkänen halusi tuoda yhä enemmän kansainvälisiä taiteilijoita Lahteen. Urkuviikko sai paljon huomiota myös Yleisradion konserttinauhoitusten ansiosta, jotka levittivät konsertteja ympäri maailmaa.
Urkumusiikki saa rinnalleen jazzia
Känkänen halusi Urkuviikon ohjelmaan mukaan monenlaista taidetta, ja urkumusiikin rinnalle otettiin kuoroja, orkestereita, solisteja sekä muita musiikkikokoonpanoja. Tämä laajentuminen johti siihen, että Urkuviikkoa alettiin pitää myös kamarimusiikkifestivaalina ja yleisenä musiikkijuhlana. Känkänen otti ohjelmaan mukaan myös jazzin, jonka toivottiin houkuttelevan nuorta yleisöä, mutta jätti pois rockin, rautalangan ja hanurin.
Ristinkirkosta tuli Urkuviikon pääpaikka vuonna 1979, ja sen uudet urut saivat kiitosta myös kansainvälisiltä urkurivierailta. Känkänen ei kuitenkaan halunnut jäädä pelkästään kirkkoihin soittamaan, vaan hän halusi urkumusiikin löytävän uutta yleisöä myös heistä, jotka vierastivat kirkkotilaa. Vuonna 1983 toteutui yleisön toive torikonsertista.
Känkänen ei pelännyt riskejä
Urkumusiikin visualisoinnin Känkänen aloitti vuonna 1985, jolloin Bach oli yksi eurooppalaisen musiikin teemavuoden nimistä urkuviikolla. Visualisoidusta konsertista tulikin kesän 1985 suosituin, tosin tanssijat kirkossa herättivät toisissa myös paheksuntaa.
Känkänen otti Urkuviikon ohjelmaan useita muitakin riskialttiita elementtejä. Esimerkiksi vuonna 1987 Lahteen saapui noin 250 esiintyjää Virosta, mikä oli yksi suurimmista ja kalleimmista vierailuista Urkuviikon historiassa. Tämä oli suuri taloudellinen riski, mutta yhteistyö Savonlinnan Oopperajuhlien kanssa mahdollisti vierailun. Ooppera lisäsi Urkuviikon vetovoimaa toivotunlaisesti, mutta virolaisten vierailu nieli neljäsosan urkuviikon budjetista, eikä lipunmyynti kattanut kokonaan menoja.
Taloudellisia haasteita läpi kauden
Talousvaikeudet olivat jatkuva huolenaihe Känkäsen kaudella, ja Urkuviikon budjetti oli usein tiukalla. Finland Festivals varoitti Urkuviikkoa jo vuonna 1980 jäsenyyden irtisanomisesta, jos tapahtuma joudutaan jatkuvasti toteuttamaan minibudjetilla ja talkoovoimin.
Rahapulaa paikkaamaan Känkänen otti lainoja, ja vaikka tapahtuma sai tukea valtiolta ja sponsoritahoilta, oli taloudellinen tilanne edelleen haastava.
Känkäsen viimeinen festivaali vuonna 1990 oli hänen kautensa mittavin. Esiintyjiä kertyi suurimuotoisten teosten takia 450. Kun Känkänen jätti Urkuviikon, hän totesi tyytyväisenä monien alkuperäisten tavoitteidensa toteutuneen, taloudellisista haasteista huolimatta.