Juha Kotilainen

 

Juha Kotilainen kuuluu valovoimaisimpiin suomalaisbaritoneihin. Hän on vieraillut säännöllisesti Suomen Kansallisoopperassa ja Savonlinnan Oopperajuhlilla. Kotilainen oli Saksassa kiinnitettynä Essenin Aalto-teatteriin ja hän on vieraillut laajalti oopperataloissa eri puolilla Eurooppaa, mm. Belgiassa, Hollannissa, Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa. Hänen ohjelmistonsa kattaa useita kymmeniä keskeisiä baritonirooleja.

Kotilainen on ollut kantaesittämässä lukuisia uusia oopperoita, joista huomattavimpia Luc Bondyn ohjaama Philippe Boesmansin Wintermärchen, Aulis Sallisen Kullervo Kalle Holmbergin ohjaamana sekä Olli Kortekankaan Isän tyttö, Marian rakkaus ja Veljeni vartija, Kimmo Hakolan La Fenice ja mm. Ilkka Kuusiston Taipaleenjoki, Timo-Juhani Kyllösen, Markus Fageruddin, Mikko Heiniön, Lauri Toivion, Atso Almilan ja Jani Sivénin oopperat. Kotilainen on kantaesittänyt myös Olli Mustosen ensimmäisen sinfonian ”Tuuri” Tampere Filharmonian kanssa ja esittänyt teosta Moskovan Tchaikovsky-sinfoniaorkesterin, Melbournen sinfoniaorkesterin ja Helsingin kaupunginorkesterin solistina.

Kotilaisen laajaan ohjelmistoon kuuluu olennaisesti myös muu laulumusiikki perinteisestä liedistä nykysäveltäjien teoksiin sekä basso-/baritoniosat suurissa kirkkomusiikkiteoksissa kuten Bachin Matteus- ja Johannes-passiot, Jouluoratorio, h-mollimessu, Händelin Messias, Haydnin Luominen ja Stabat Mater, Mozartin Requiem, Brahmsin Requiem, Verdin Requiem, Kokkosen Requiem, Mendelssohnin Elias ja Paulus.

Juha Kotilainen on tehnyt yhteistyötä useiden merkittävien kapellimestareiden kanssa, mm. Harry Christophersin, Helmuth Rillingin, Peter Schreierin, Edo de Waartin, Myung-Whun Chungin, Antonio Pappanon, Kazushi Onon, Andreas Speringin, Jukka-Pekka Sarasteen, Esa-Pekka Salosen, Hannu Linnun, Santtu-Matias Rouvalin, Erkki Lasonpalon ja Leif Segerstamin kanssa.